top of page

Joka ikinen vuosi syyskuussa löydän itseni tästä samasta tilanteesta. En tiedä missä kaikki työpöydän lamppuni ovat ja piirtämisestä ei meinaa tulla mitään iltojen hämärtyessä. Olen toukokuussa onnistunut kevätauringon innostamana piilottamaan kaiken valaistuksen jonnekin. Nyt olemme onnekkaita jos saamme edes pilkahduksen aurinkoa lonkeronharmaissa päivissämme. 


Syksyn pimeys on kuitenkin tervetullutta ja huomaan antavani itselleni aikaa touhuta mieleisten asioiden parissa. Syksyisin on ihana maalata ja piirtää sisällä kun sade piiskaa ikkunoita. Mieli on vielä kesässä ja tästä voi nähdä jälkiä värivalinnoissa ja luovuuden aihioissa.


Syksy on myös uuden alkua. Mahdollisuus aloittaa kesän jälkeen rakentamaan jotain uutta. Miksei sitä  aloittaisi vaikka jonkin uuden taidetekniikan harjoittelun tai ilmoittautuisi kielikurssille. Kai sitä joskus vielä syyslomalla pääsee ulkomaanmatkallekin. 

LAURA PELTONEN
IMG_20200725_194324.jpg

PÄÄKIRJOITUS 3/2020

Mistä valoa syksyyn?

AJANKOHTAISET

Tulevat näyttelyt

Ajan vaatturi

Elina Laitinen kuvaa aikaa ja ajan kulumista. Sitä miten aika näkyy kankaissa ja vaatteissa.  Näyttelyssä on mukana tekstiiliteoksia joiden materiaalit ovat saaneet valottua auringossa useita kuukausia ja tutkielmia vaatteen hautaamisesta maahan. Ajan kuluessa luonto on saanut muokata tekstiilejä omalla tavallaan ja tuoda sattuman osaksi teoksia.
28.9.–4.11.2020.

Alkuperäinen hyvä

Hanna Westerbergin uusimman näyttelyn nimi on Alkuperäinen hyvä. Esillä on 5-6 suurta maalausta, jotka liittyvät taiteilijan ajatuksiin lapsuuteen liittyvistä takautumista. Westerberg on jo viiden vuoden ajan ollut siirtymässä havaintoon perustuvasta työskentelystä kohti vapaampaa työtapaa, jossa maalausprosessi olisi moniaistisemmin ja kehollisemmin läsnä.
16.9.–4.10.2020.

Meteli & Hiljaisuus

Inka-Maaria Jurvasen Galleria Ratamossa esillä olevissa uusissa teoksissa taiteilija vie piirustuksen kolmiulotteisempaan muotoon, kohti installaatiota. Piirustukset on toteutettu puisen sermin, mattahiotun valkoisen marmorin sekä vanhan oven pintaan.
17.9.–11.10.2020.

ARTIKKELEIHIN

  Seuraava

IMG_6926.jpg
TERÄVÄ SUMU
PELTONEN
 
Taidenäyttely
Vapaakaupungissa 4.-18.2.2021

​

Hermannin rantatie 5, Helsinki


www.vapaakaupunki.fi
 

  • Instagram
bottom of page